tag:blogger.com,1999:blog-68093324473513970822024-03-22T02:01:36.690+02:00Kiukkupussin päiväkirjaAnnukkahttp://www.blogger.com/profile/07166685423895981423noreply@blogger.comBlogger34125tag:blogger.com,1999:blog-6809332447351397082.post-58446493631680012862016-12-28T23:11:00.004+02:002016-12-28T23:14:26.469+02:00Jatkuu seuraavassa jaksossa<div dir="ltr">
Kun tekee muutaman päivän muuttoa yksin A-sarjan mersulla ja muuttomatkan pituus on 100km suuntaansa, tulee väistämättä ajatelleeksi asioita. Ehkä liikaakin (apukuskin paikka vapaana!), mutta taival on ollut sittenkin täysin tarpeellinen. Matka on taittunut lähes skitsofreenisesti osin itkien, välillä hymyillen.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Olen ihmetellyt miksi lähestyvä muutto tuntuu niin raskaalta. Olo on kuin miljoonan kilon painon alla ja energiavarat vähissä, vaikka olenkin innoissani tulevasta.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Yhtäkkiä ymmärsin, että teen muuttoa kuin surutyötä. Kuin repisin laastaria irti yksi ihokarva kerrallaan! Onhan tässä edessä yhden aikakauden loppu. Loppullisuuden tuntu melkein 10 vuotta kestäneessä tarinassa. Tarina kertoo minun aikuistumisestani, jossa olen kokenut elämäni suurimmat mullistumat.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Oikeastaan tarina on vuosikymmenen mittainen aikuistumisriitti. </div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Valmistuin.<br />
Sain töitä.<br />
Menin naimisiin.<br />
Sukelsin koiramaailmaan.<br />
Sain ystäviä.<br />
Tulin äidiksi.<br />
Menetin puolisoni.<br />
Kapinoin.<br />
Itsenäistyin.<br />
Selvisin.<br />
Sairastuin.<br />
Kasvoin.<br />
Tein elämäni ensimmäisen täysin oman ison päätöksen.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Ymmärsin vasta sairastumiseni jälkeen, että minun oli itseni ja perheeni takia tartuttava oljen korteen jonka seurauksena loikkaamme nyt uuteen alkuun. Vasta tänään ymmärsin, että en ole ennen tehnyt tällaista, oikeasti suuntaa muuttavaa, isoa päätöstä yksin ja itselleni. Meillä alkaa kokonaan uusi tarina lähellä tukiverkkoamme. Oli aika tehdä valintoja, joihin kuuluu osana ymmärrys omasta puutteellisuudesta, avun tarpeesta ja perheen turvasta. </div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Yhden kirjan kannet sulkeutuu, mutta onneksi jatko-ossassakin kulkee mukana joukko tuttuja ja rakkaita hahmoja polkujamme rikastuttamassa. </div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
En aio tehdä ensi vuodelle yhtään lupausta, koska aion pitää silmäni auki. Nyt on aika hengittää ja ottaa vastaan uudet juonen käänteet. Uusi vuosi, uusi alku ja 365 uutta mahdollisuutta. Pysy kanavalla, niin minäkin teen. :) </div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Ps. </div>
<br />
<div dir="ltr">
Tampere - It's not you, it's me. <br />
Pori - Sovitaanko treffit?</div>
<br />
<div dir="ltr">
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgeL3Xd3-PLEXJX2fk3FP1dZdK3LHdF77-3GTAkYxf6BJICwJ3iq25Uz4f_UPuWmSn9xy2ATxow68Q6uWlclDeDqRvFC9ByDCh7y9ciZhHy-dpwOlc3Q2c6HQH9T-PpFvcOh70KCYafw5MV/s1600/sails.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgeL3Xd3-PLEXJX2fk3FP1dZdK3LHdF77-3GTAkYxf6BJICwJ3iq25Uz4f_UPuWmSn9xy2ATxow68Q6uWlclDeDqRvFC9ByDCh7y9ciZhHy-dpwOlc3Q2c6HQH9T-PpFvcOh70KCYafw5MV/s320/sails.jpg" width="213" /></a></div>
</div>
Annukkahttp://www.blogger.com/profile/07166685423895981423noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6809332447351397082.post-91594226639746570872016-09-07T22:37:00.005+03:002016-09-07T22:45:25.187+03:00Kuppi kahvia ja pala armollisuutta<div dir="ltr">
<i>Dear self,</i><br />
<i><br /></i>
<i>ota tämä teksti esiin, kun maailma tuntuu epäreilulta ja kiukuttelet taas. Kun poikasi toteaa sinulle nukkumaan mennessä "Koitetaan äiti olla huomenna ihan rauhaksiin, eikös niin?"</i><br />
<br />
<br /></div>
<div dir="ltr">
Välillä ihan tosissani mietin, että miten ihmeessä minun elämästäni tuli tämän näköinen. Siitä piti tulla hyvin tylsä keskiluokkainen elämä. Elämä ei kuitenkaan päättänyt mennä suunnitelmien mukaan vaan halusi näyttää, että kaikkea ei - tai oikeastaan ei kovinkaan paljoa - pysty hallinnoimaan. <br />
<br /></div>
<div dir="ltr">
Tiedän, että mulla on monet asiat todella hyvin, mutta vähän välillä väsyn kuulemaan omaa tarinaani takaraivossani. Ja tässä sitä taas kertaan ääneen. ;) Ehkä näin ääneen sanottuna uskon sen itsekin. Siihen uskon vahvasti, että jokainen elää omalla skaalallaan. Tämä mun skaalan viimeisin asteikko vaan on vähän hard-to-handle: diagnoosina tyypin 1 diabetes. Vähän kuivempikin rätti kasvoille olisi riittänyt, myönnän. <br />
<br /></div>
<div dir="ltr">
Huomenna mulla on aiheesta 1. kontrollikäynti ja odotan saavani vahvistuksen epäilyilleni - aloin oireilla jo vuosi sitten. En kaikkea osannut heti osastolla ollessani tähän yhdistää, mutta nyt kaikki tuntuu käyvän järkeen. Sitä voimme sitten pohtia, että miten tämä on voinut olla päällä niin kauan. <br />
<br /></div>
<div dir="ltr">
Miten itsepäisesti sitä 'voi ihan hyvin', puskee eteenpäin koska elää pitää. Jatkaa vaan täysin sokeana väsymykselle ja puristavalle tunteelle rinnassa. Monille oireille - jopa kiukulle ja yhtäkkisille tunteenpurkauksille. Miten onnellinen saan olla, että en ollut ihan päätyyn saakka itsepäinen ja kävelin itse sairaalaan. <br />
<br /></div>
<div dir="ltr">
Mun pahin pelkoni jo pian 4 vuotta on ollut se, että mulle tapahtuu jotain. Mitä jos kupsahdan ollessani kahden lapseni kanssa. Nyt on hyväksyttävä se, että lapseni pitää osata soittaa puhelimella apua jos sellainen tilanne todella tulee. Riipaisee. <br />
<br /></div>
<div dir="ltr">
"Äiti, olisi kyllä kurjaa jos en saisi sua joku aamu hereille. Kuka mulle sitten antaisi ruokaa? En kai mä jäisi ihan yksin? Soittaisinko mä sitten jonkun tänne mun kaveriksi?" <br />
<br /></div>
<div dir="ltr">
Sydän meni pieniin palasiin.<br />
<br /></div>
<div dir="ltr">
Myönnän. Olen kokenut suoranaista häpeää, koska mun piti olla täydessä tikissä ja fyysisesti suorastaan ylivertainen äiti lapselleni. Mun piti olla super. Nyt on vain uskottava, että kaikkea ei voi hallita. Tämä sairaus (miten vaikeaa onkaan sanoa olevansa sairas..) on jo kuukaudessa sen mulle tiedon tasolla opettanut. Enää mun on hyväksyttävä se.<br />
<br /></div>
<blockquote class="instagram-media" data-instgrm-captioned="" data-instgrm-version="7" style="background: #fff; border-radius: 3px; border: 0; box-shadow: 0 0 1px 0 rgba(0 , 0 , 0 , 0.5) , 0 1px 10px 0 rgba(0 , 0 , 0 , 0.15); margin: 1px; max-width: 658px; padding: 0; width: 99.375%;">
<div style="padding: 8px;">
<div style="background: #F8F8F8; line-height: 0; margin-top: 40px; padding: 50.0% 0; text-align: center; width: 100%;">
<div style="background: url(data:image/png; display: block; height: 44px; margin: 0 auto -44px; position: relative; top: -22px; width: 44px;">
</div>
</div>
<div style="margin: 8px 0 0 0; padding: 0 4px;">
<a href="https://www.instagram.com/p/BKEHcw2DmG7/" style="color: black; font-family: "arial" , sans-serif; font-size: 14px; font-style: normal; font-weight: normal; line-height: 17px; text-decoration: none; word-wrap: break-word;" target="_blank">Yritin selfietä, tää on paree! 👌 regram @diabetescommunity #unicorn #diabadass #inspiration #motivation</a></div>
<div style="color: #c9c8cd; font-family: Arial,sans-serif; font-size: 14px; line-height: 17px; margin-bottom: 0; margin-top: 8px; overflow: hidden; padding: 8px 0 7px; text-align: center; text-overflow: ellipsis; white-space: nowrap;">
Kuva, jonka Annukka (@nunnumaja) julkaisi <time datetime="2016-09-07T18:12:15+00:00" style="font-family: Arial,sans-serif; font-size: 14px; line-height: 17px;">7. 09ta 2016 klo 11.12 PDT</time></div>
</div>
</blockquote>
<script async="" defer="" src="//platform.instagram.com/en_US/embeds.js"></script>
<br />
<div dir="ltr">
<br />
Koen vielä häpeää ja epäonnistumista, jos sokerit ovat korkealla. Matalista silti hämmästyn joka kerta. Vasta kuukauden verran olen tietoisesti sairastanut, monitoroinut, hoitanut ja tunteen tasolla haluaisin hallita tämän. Ei sitä täysin voi. Tiedän sen. Korkeita tai matalia tulee - aina ei voi ymmärtää miksi. Enää on hyväksyttävä se. On kasvettava.<br />
<br /></div>
<div dir="ltr">
On hyväksyttävä, että riittää sellaisena kuin on. Niissä raameissa mitä on annettu. <br />
<br /></div>
<div dir="ltr">
On hyväksyttävä se, että tekee parhaansa ja uskoo sen riittävän. Diabetesta kuitenkin pystyy itse omilla valinnoillaan ja tarkalla hoidolla säätelemään melko paljon. Voi itse määrittää suunnan, vaikkei aina vauhtia. Minä hyväksyn sen. <br />
<br /></div>
<div dir="ltr">
Nyt juon kupin kahvia ja mietin. Mietin, että mikä kaikki mun elämässä on hyvää ja kaunista. Kaikkea sitä miksi mun pitää oppia hellittämäänkin ja taas nauttimaan elämästä. Mun maailma on kaunis, kun muistaa katsoa sitä oikein. <br />
<br /></div>
<div dir="ltr">
Tänään sain tärkeän muistutuksen. Pala armollisuutta ei olisi pahitteeksi.<br />
<br /></div>
<blockquote class="instagram-media" data-instgrm-captioned="" data-instgrm-version="7" style="background: #fff; border-radius: 3px; border: 0; box-shadow: 0 0 1px 0 rgba(0 , 0 , 0 , 0.5) , 0 1px 10px 0 rgba(0 , 0 , 0 , 0.15); margin: 1px; max-width: 658px; padding: 0; width: 99.375%;">
<div style="padding: 8px;">
<div style="background: #F8F8F8; line-height: 0; margin-top: 40px; padding: 50.0% 0; text-align: center; width: 100%;">
<div style="background: url(data:image/png; display: block; height: 44px; margin: 0 auto -44px; position: relative; top: -22px; width: 44px;">
</div>
</div>
<div style="margin: 8px 0 0 0; padding: 0 4px;">
<a href="https://www.instagram.com/p/BKBrVIdjmQv/" style="color: black; font-family: "arial" , sans-serif; font-size: 14px; font-style: normal; font-weight: normal; line-height: 17px; text-decoration: none; word-wrap: break-word;" target="_blank">My everything 👶🐺🐺 #myboys #rakkaimmat #kaikkeni #polku #followthepath 🌾🍃 #sheltie #nature #naturegram</a></div>
<div style="color: #c9c8cd; font-family: Arial,sans-serif; font-size: 14px; line-height: 17px; margin-bottom: 0; margin-top: 8px; overflow: hidden; padding: 8px 0 7px; text-align: center; text-overflow: ellipsis; white-space: nowrap;">
Kuva, jonka Annukka (@nunnumaja) julkaisi <time datetime="2016-09-06T19:28:03+00:00" style="font-family: Arial,sans-serif; font-size: 14px; line-height: 17px;">6. 09ta 2016 klo 12.28 PDT</time></div>
</div>
</blockquote>
<script async="" defer="" src="//platform.instagram.com/en_US/embeds.js"></script>Annukkahttp://www.blogger.com/profile/07166685423895981423noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6809332447351397082.post-68628340575987173162016-06-14T12:05:00.000+03:002016-06-14T12:05:07.643+03:008. hääpäiväOlen kantanut mieheni sukunimeä kahdeksan vuoden ajan. Alkaa olla käsillä ne hetket jolloin olen elänyt yhtä kauan hänen leskenään kuin mitä olin hänen aviopuolisonsa. Noin 4 vuotta molempia rooleja.<br />
<br />
Mitä minulle tämä vuosipäivä tarkoittaa? Miksi pitkän ajan jälkeen päätin kirjoittaa tähän blogiin? <br />
<br />
Jäin pohtimaan surua, -prosessia ja sen muuttuvia muotoja Lujasti Lempeä -jutun <a href="http://www.hs.fi/blogi/lujastilempea/a1465438367582?jako=7f48d940b4141e93c40d3559985d633b&ref=fb-share" target="_blank">'Kuolemaa kannattaa miettiä, jotta elämä ei ole itsestäänselvyys'</a> luettuani. Siitä yksi sitaatti kuuluu: "Ei ole voinut valita vaikenemista, peittelemistä ja tuskan
piilottamista, jos ei ole halunnut jäädä eläväksi kuolleeksi." Niin suru ja tämä prosessi kulkee mukanani muuttaen muotoaan ja muovautuen osaksi minua.<br />
<br />
<br />
On leskiä, jotka ovat ehkä jo nopeasti löytäneet uuden rakkauden/puolison ja heidän kohdallaan asia on selvä - ainakin ulkopuoliselle - he ovat menneet elämässään eteenpäin. On leskiä, jotka eivät pysty päästämään irti puolisostaan useammankaan vuoden päästä. Olemme kaikki yksilöitä ja käsittelemme surut ja ihmissuhteet, erot ja kuolemat, kaikki eri tavoin. <br /><br />Ei ole mitään kaavaa.<br />
<br />
Minä päätin aikanaan jo heti hautajaisten jälkeen ottaa vihkisormuksen pois sormestani - hankin pienen tinaisen korurasian johon laitoin meidän molempien sormukset. Sanoitin suruni tähän blogiin. Koin, että parisuhde sinänsä oli ohi, koska toista ei enää ollut.<br />
<br />
Tämä voi kuulostaa kylmältä, mutta minulle se oli realismia. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö edesmennyt mieheni olisi elämäni loppuun saakka osa minua.<br />
<br />
Jonkun silmään se, että olen olen sinkku, saattaa näyttää siltä, että olen yksi niistä jotka ei pysty päästämään irti. Kyllä olen päästänyt, koska halusin elää. Nyt on hyvä näin. Siinä näen suurimman viisauden.<br />
<br />
Silti. Pysähtyessäni huomaan kuinka olen päässyt taas vähän pidemmälle - vaikka olen pitkään jo ajatellut selviytyneeni, kasvan jatkuvasti tämän kokemuksen kanssa. Ehkä siksi jotkut kirjoitukseni tuntuvat nyt luettuina naiveilta. Välillä on ollut isoja surun aaltoja, jopa kriisejä. Toiset ovat vieneet syvälle ja toiset lopulta rannalle.<br />
<br />
Sunnuntai-iltana ajelin kotiin ja tuolla yli tunnin matkalla aloin rakennella tätä kirjoitusta mielessäni. Aloin pohtia millainen mieheni oikeasti olikaan? Mitä hänestä muistan?<br />
<br />
Ja onhan se todella mielenkiintoista mitä toisesta muistaa heti, vuosien päästäkin. Ensimmäinen asia joka hänestä tuli mieleen, oli parkkiintuneet varpaat. Toisena miltä hän näytti nauraessaan tupakka suussa.<br />
<br />
Sen jälkeen alkoi tulvahdella mieleen monenlaisia asioita; erikoinen luomi lantiolla, miltä tuntui silittää kiharoita hiuksia. Muistinkin yhtäkkiä aika paljon juttuja joita olin jo pakannut jonnekin syvälle.<br />
<br />
Kaikkea tätä muistelen nyt, kun olisi meidän 8. hääpäivä. Enää ei tarvitse pelätä kyyneliä tai romahtamista - voin muistella ja ajatella kaikkea tätä avoimin sydämin, hyvällä mielellä.<br />
<br />
<br />
Illalla haemme pojan kanssa hänen kirjahyllystään kuvakirjan meidän häistä ja tutkimme sitä.<br />
<br />
<br />
Kyllä vieläkin ja aina,<br />
sä ole olet osa mua.<br />
<br />
Kaunis muisto.<br />
<br />Annukkahttp://www.blogger.com/profile/07166685423895981423noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-6809332447351397082.post-75718023333103820262014-06-25T00:23:00.001+03:002014-06-25T13:02:45.876+03:00Luovutusvoitto<div dir="ltr">
Satuin lukemaan keväällä oikealla hetkellä artikkelin luovuttamisesta. Siinä puhuttiin siitä, miten kulttuurissamme ei oikein hyväksytä luovuttamista, miten elämästä on monessa kohtaa tullut suorittamista. Mitäpä jos luovuttamalla voisi paremmin?</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Sain karvaasti kokea, että pääni kestää melko paljon, mutta kroppani ei sitten kestänytkään. Ensin löysin varaventtiilini, treenaamisen/cross trainingin. Sitten aloin pelkäämään, etten pääse treeneihin. Lapsi ei halua jäädä lapsiparkkiin ja kaikki siirtymät arjessa ovat hirveän vaikeita. Mitkään hälytyskellot eivät soi! Mietin vaan, että miksi se nyt noin, vaikka tykkää aina olla siellä. Jopa joskus suutun ja murrun, kun ei pääse treeneihin. Ei kelloja. Pakko päästä!</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Alkoi flunssakierre joka kesti parikin kuukautta. Kierteen lopulla vuosien takainen vaiva, niveltulehdukset, palasivat. Kroppani oli ilmeisen väsynyt. Pelkäsin aluksi entistä enemmän, että en pääse enää liikkeelle ollenkaan. </div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Sitten ymmärsin. Olin edelleen järjissäni, vaikka olin jonkin aikaa treenaamatta. Minulla oli aikaa touhuta poikani kanssa. Lapsi alkoi laulamaan. Kevään aikana olin päättänyt myös, että treenataan yhdessö koirani kanssa kisakuntoon agilityssä. Tajusin, että nyt pitää kääntää katse omasta navasta vähän kauemmas, perheeseen. </div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Tunsin olleeni itsekäs. Luultavasti minun pitikin olla hetken itsekäs parantaakseni haavani... Koin silti yhtäkkiä kuin olisin laiminlyönyt vastuuni perheen päänä.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Sain aiemmin kuulla usein kuinka hienosti hallitsen hommat niin, että YH:na ja eläinten keskelläkin pääsen treenaamaan. "Respect," sanottiin. Tällaisen jälkeen tunsin itseni luuseriksi ja jopa laiskaksi, kun en yhtäkkiä päässytkään salille tai lenkkipolulle. En mitenkään olisi halunnut luovuttaa tässä! Taistelin pitkään itseni kanssa. Minä en ole luovuttaja!</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Todellisuudessa luovuttaminen oli tähän elämäntilanteeseen ainoa oikea ratkaisu. </div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Teen edelleen asioita joista nautin, treenaan agilitya koiran kanssa, käyn jalkapallossa yhdessä pojan kanssa ja pystyin uusilla elämänviivoilla ottamaan kauan haaveilemani koiranpennun laumaamme täydentämään. Syksyllä olisi tarkoitus mennä perheliikuntakeskukseen, jossa olisi yhtäaikaa tunnit minulle ja pojalle. Sohvan pohjalle en jää. </div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Tänään lopulta keräsin rohkeuteni ja ilmoitin salille, että päätän jäsenyyteni. Se ei vieläkään ollut helppoa, mutta vannon - luovuttaminen ei ikinä ole tuntunut näin hyvältä!</div>
<div dir="ltr">
Minun aikani tulee vielä.</div>
Annukkahttp://www.blogger.com/profile/07166685423895981423noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6809332447351397082.post-81716167581402885872014-04-10T23:19:00.001+03:002014-04-10T23:19:37.576+03:00Odotus/ElämysIstun sohvalla ja odotan. Istun ja nukahdan. Vaivun koomaan ja odotan.<div><br></div><div>Aamulla herään. Mikään ei ole toisin.</div><div><br></div><div>Huomenna istun ja odotan. Istun ja nukahdan. </div><div><br></div><div>Aamulla herään. Kukaan ei elänyt puolestani.</div><div><br></div><div>Olisi ihanan helppoa antaa vastuu elämästään ja päätöksistään pois jollekin toiselle. Miten hienoa olisikaan, jos joku tulisi luokseni ja sanoisi - nyt voit seurata sydäntäsi, silloin löydät onnen ja rauhan. Ei, kyllä minä päätän hyppäänkö kohti onnellista loppuani, vai jäänkö vielä ottamaan vauhtia ja keräämään rohkeutta. </div><div><br></div><div>Kukaan ei tuo mitään tarjottimella valmiina.</div><div><br></div><div>Elämäni ei ole ikinä ollut selkeän suunnitelmallista vaan olen soljunut eteenpäin virran vietävänä. Olen ollut huomattavan onnekaskin,</div><div>mutta elämä on ollut myös brutaali ja häikäilemätön. Tarvitsen suunnitelman.</div><div><br></div><div>Kaipa se on aikuisuutta ymmärtää, että vaikka kaikkiin asioihin ei voi vaikuttaa. Ymmärtää, että monista asioista voi itse päättää. Ja ymmärtää, että Kaikki ei ole oikea vastaus.</div><div><br></div><div>Mikä tekee minut onnelliseksi?</div>Annukkahttp://www.blogger.com/profile/07166685423895981423noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6809332447351397082.post-76878914343455975442014-01-20T01:11:00.001+02:002014-01-20T01:11:11.499+02:00Pyhän ilmestyksiä<p dir="ltr">Olen työstämässä yhtä tekstiä teemalla yksinäisyys ja sen mukana olen prosessoinut asiaa ja huomaamattani kasvanut vähän enemmän aikuiseksi.. Prosessin vanavedessä huomasin tänään nämä asiat:</p>
<p dir="ltr">Cross training on minulle varmaan yhtä välttämätöntä kuin uhma kolme-vuotiaalle pojalleni. Lapsen ei voi olla helppoa elää tällaisessa diktatuurissa, mutta se on myös vaikea ylläpitää yksin..</p>
<p dir="ltr">Tukiverkko ja läheiseni ovat korvaamattomia. Tällä viikolla olen tarvinnut viiden eri ihmisen apua. </p>
<p dir="ltr">Silloin kun yksinhuoltajuus on rankimmillaan tarvitsen eniten tuota rakasta harrastustani, jotta saan stressitasoja alas ja jaksan taas paremmin. Silloin on pakko uskaltaa kysyä - pyytävä saa.</p>
<p dir="ltr">Salilla ymmärsin miten upeaa on, että siellä ei treenata ihmisiä, jotta he olisivat voimakkaita salilla, vaan voimakkaita arjessa. Salin vetäjä tarkoitti sillä kyllä sitä, miten oikealla tekniikalla vahvistamme koko lihasta ja suojaamme itseämme mm. loukkaantumisilta, mutta minulle tuo lause tarkoitti vielä enemmän. </p>
<p dir="ltr">Illalla ystäväperheen luona näin ensimmäistä kertaa, kun poikani leikki prinsessaa ja ritaria kummityttöni kanssa. Näin myös miten poikani soitti täysin totisena ja keskittyneenä sähkökitaraa perheen isän kanssa. Kyllä hän ihan oikeastikin on jo iso poika, kumpa hän ei vain yrittäisi kasvaa aikuiseksi liian äkkiä. "Isot pojat ei tarvitse peittoa!"</p>
<p dir="ltr">Aurinko paistoi tänään. Sen lämpö lämmitti kasvojani, vaikka pakkasta oli yli 20°C. Muistin hymyillä. Olen kiitollinen.</p>
Annukkahttp://www.blogger.com/profile/07166685423895981423noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6809332447351397082.post-53829856558254552442013-12-10T10:18:00.001+02:002013-12-10T10:27:07.021+02:00Kiukkupussi ääriään myöten täynnä<div>
<span style="font-family: 'Helvetica Neue Light', HelveticaNeue-Light, helvetica, arial, sans-serif;">On se jännä. </span></div>
<div>
<br /></div>
<div>
Ihmiset voivat ajatella, että kylläpä he pärjäävät hienosti. Hienosti ovat nousseet jaloilleen. Hienosti hän jaksaa, vaikka on yksin. Väärin, aina ei jaksa. Suru on ehkä helpottanut, elämä ei. Mikään ei ole sen helpompaa kuin vuosi sitten. Olen ihan yhtä yksin. Ilman ystäviäni olisin jo kaatunut. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Yksinhuoltajuus on rankkaa. Näin vuoden perästä ehkä hyväksyn paremmin sen, että olen yksin vastuussa, mutta ei se siitä ole helpottunut. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Yksin kaikesta huolehtiminen on rankkaa. Se kertoo minulle joka päivä, miten yksinäinen olen.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Töissä on nyt rankkaa. Eilen minulta irtisanottiin monia työtovereita. Minä säästyin, olen todella kiitollinen. Toisaalta sitä jää nakertava ajatus, että mikä minusta tekee niin erityisen? Tilanne on hyvä, minulle.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
En ole kirjoittanut pitkään aikaan, mutta se johtuu siitä, että olen täysin keskittynyt arjesta selviämiseen. Nyt minun on taas aloitettava tämä prosessi, että saan solmut sisälläni auki.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Se mikä pistää jatkamaan elämää eteenpäin on toivo siitä, että joskus on paremmin. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
On se jännä, se elämä.</div>
Annukkahttp://www.blogger.com/profile/07166685423895981423noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6809332447351397082.post-25052414333278786572013-08-14T09:30:00.000+03:002013-08-14T09:30:02.998+03:00Karataanko?Joskus yksinkertaisesti vaan tuntuu, että on täysin hyödytön. Tuntuu ettei millään saa pakkaa pysymään koossa. Luojan kiitos ne on ohikiitäviä hetkiä, mutta saattaa jättää todella pahan maun suuhun.<br />
<br />
Tänään on sellainen aamu. Tekisi mieli karata. Paeta ihan kaikelta. Arjelta, työltä, äitiydeltä, lapselta, yksinäisyydeltä, ajatuksilta, byrokratialta. Omalta tyhmältä käyttäytymiseltä. Näin käy helposti, kun vaatii liikaa.<br />
<br />
Vaatii liikaa itseltään ja pelkään, että myös lapselta. Jos pyydän häntä pukeutumaan, niin oletan, että hän sen tekee, koska tiedän hänen osaavan. Mutta koska hän on herännyt liian aikaisin (itsekseen) ja kiukutellut lähes koko aamun, niin ei se ole helppoa. Miksi sitten minun pitää loppuun asti vaatia, että hän laittaisi ne kengät jalkaansa? Siksi, että minusta on hullua, että hän vain huutaa ettei osaa ja potkii kenkiä. Onko se nyt sitten niin vaarallista, että antaa periksi, kun tietää, ettei toisellakaan ole helppoa?<br />
<br />
Musta tuntuu nyt tosi pahalta, että kiukuspäissäni huuhdahdin "Minä kuolen tähän!" Ja tuntuihan se siltä, että sisuskaluni repeää. Mutta kun lapsiraukalla ei ole kuin minä vanhempana, niin tuo oli todella epäreilusti sanottu. Joskus vaan joutuu miettimään, että millä keinoin minusta voi olla tähän?<br />
<br />
Lapseni isoäiti sanoi minulle kerran, että toki me teemme virheitä vanhempina, mutta meidän ei pidä pyydellä päätöksiämme lapselta anteeksi. En tiedä. Näin lapsestani, että hän teki kovasti ajatustyötä, kun vihdoin pääsimme päiväkotiin. Hän mietti tuota koko episodia. Me olimme jo sopineet erimielisyytemme, mutta minun oli vielä kerran palattava hänen luokseen kertomaan, että rakastan häntä. <br />
<br />
Tätä aamua haluan paeta. Omaa tiukkuuttani ja kykyä luoda stressitilanteita itselleni ja lapselleni täysin turhaan.<br />
<br />
Cut some slack.Annukkahttp://www.blogger.com/profile/07166685423895981423noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6809332447351397082.post-81068349657219419192013-08-07T23:10:00.001+03:002013-08-07T23:10:25.108+03:00Jumissa oravanpyörässäMitä silloin kuuluu tehdä kun tuntuu, että on jumissa? Kun tuntuu, että elämän kuuluisi edetä, muttet tiedä miten tai millä keinoin? <div><br></div><div>Arkeni on sulloutunut kevään aikana oravanpyörään. Yhtäkkiä kaikki oli vain sitä, että suunnittelin koska pääsen treenaamaan, minä päivinä mennään juoksemaan, ketä kehtaisin pyytää lapsenvahtivuoroon seuraavaksi, koska ehdin tehdä ruokaa, kuinka monelta pitää herätä. Sitten kaikki aika mene tähän. Ei ole edes aikaa tai jaksamista kirjoittaa.. <span style="-webkit-tap-highlight-color: rgba(26, 26, 26, 0.292969); -webkit-composition-fill-color: rgba(175, 192, 227, 0.230469); -webkit-composition-frame-color: rgba(77, 128, 180, 0.230469); ">Saatikka kysäistä ystäviltä Mitä kuuluu? </span></div><div><br></div><div>Tervetuloa yksinhuoltajan ruuhkavuodet! Niinkö?</div><div><br></div><div>Olin kesälomalla 5 viikkoa ja todella rentouduin. Nyt arjen alettua päätin taistella tätä oravanpyörää vastaan. Minun on taas pysähdyttävä hetkeksi miettimään. Mitä teen elämälleni? Annanko arjen viedä mennessään vai yritänkö tehdä jotain elämälleni? Ei. En anna. En ole tyytyväinen. </div><div><br></div><div>Lapsirukkanikin kysyi lomalla usean kerran päivässä: Mihin me nyt lähdetään? Elämä kun on koko ajan yhtä menemistä ja tulemista, niin eihän tuo 2,5 -vuotias osaa nauttia laiskoista päivistä tai päivistä, jolloin saisi leikkiä kotona koko päivän. Koko ajan pitäisi mennä ja tehdä. Tämän olen siis lapselleni opettanut? Kiireen. </div><div><br></div><div>Ensimmäinen konkreettinen pieni askel muutoksessa oli treenipaikan vaihto sellaiseen, jossa on toiminnallinen lapsiparkki - lapsella ja aikuisella on kivaa, eikä lapsenvahdin hankinta stressaa enää. Iso juttu pääni sisällä. Pieni juttu ulospäin. </div><div><br></div><div>Olen jopa harkinnut ihan paluumuuttoa kotikonnuille. Olisi upeaa muuttaa takaisin rannikolle! (Ystävät hyvät, te ette katoasi elämästäni!) Mutta tässä maailman menossa ja jatkuvien YT-neuvotteluiden keskellä on todettava, että minulla on nyt todella hyvä työ. Tyhjän päälle en voisi lähteä mitenkään.</div><div><br></div><div>Mitä tälle elämälle oikein pitäisi tehdä? Tuntuu, että jotain pitää tehdä tai tapahtua, mutta en saa kiinni mitä. Oravanpyörässä en halua viettää aikaani.</div>Annukkahttp://www.blogger.com/profile/07166685423895981423noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6809332447351397082.post-26691788641309987602013-05-06T12:01:00.001+03:002013-05-06T12:01:19.592+03:00Ban Comic SansPyydän anteeksi kaikkien silmien puolesta. Olen saanut huolestuneita viestejä siitä, että blogini yleisin fontti on Comic Sans. Tämä ei ole ollenkaan tarkoitus. Pyrin korjaamaan virheen. Blogien Jumala taitaa olla mulle jostain syystä tosi vihainen?<br />
<br />
http://bancomicsans.com/<br />
<br />
<br />
;)Annukkahttp://www.blogger.com/profile/07166685423895981423noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6809332447351397082.post-16736901436699821082013-05-03T12:49:00.001+03:002013-05-03T12:54:21.379+03:00Oodi auringolleOtin tammikuun lopussa tatuoinnin mieheni muistolle ja nyt Vapun aattona otin jo uuden kuvan, tällä kertaa selviytymiselle ja poikani kunniaksi. Koska ilman elämäni valoa ja päivänpaistetta en olisi ikinä edes yrittänyt.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjWGUPfSMk222x02gGvVdCqGQpF-0Qobj2q-nRIyHAWYYelofythh7cpTsWI4IY4vKObar5s-HYzJ8Bnrxa9x9NKxlS-BMBi1k3s1JHh5-TwnqiwoFPFE7XRkbmpibInNgGF7QhqdizjNqc/s640/blogger-image-1856339952.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="226" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjWGUPfSMk222x02gGvVdCqGQpF-0Qobj2q-nRIyHAWYYelofythh7cpTsWI4IY4vKObar5s-HYzJ8Bnrxa9x9NKxlS-BMBi1k3s1JHh5-TwnqiwoFPFE7XRkbmpibInNgGF7QhqdizjNqc/s320/blogger-image-1856339952.jpg" width="320" /></a></div>
Annukkahttp://www.blogger.com/profile/07166685423895981423noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-6809332447351397082.post-23645840507496063262013-05-03T10:46:00.001+03:002013-05-03T10:46:53.864+03:00SielusiskotOn melko erikoista, että naisen pitää elää melkein 30 vuotta ja kokea suuri menetys ennen kuin ymmärtää ystävien merkityksen. Elintärkeyden.<br />
<br />
Koen olevani erittäin siunattu ympärilläni olevista ihanista ystävistäni. Pyydän anteeksi nyt miehiltä, mutta olen todella kiitollinen "sielusiskoistani". Nämä naiset ovat rikastuttaneet elämääni ja auttaneet minua löytämään itseni. He jaksavat kuunnella kiukutteluani ja ovat yhtenä rintamana tukenani ja arvostavat päätöksiäni. He kannustavat minua nousemaan ja jatkamaan. Antavat minun olla minä. Ilman heitä olisin hukassa.<br />
<br />
Minulla on paljon enemmän ystäviä nyt kuin vuosi sitten. Jokainen sielusisko on minulle tärkeä vaikka emme ole Sinkkuelämää-tyyppinen yhtenäinen porukka, vaan jokaisen kanssa minulla on erilaiset yhdistävät siteet. Älkää antako mun ikinä syrjäytyä rauhassa, älkää päästäkö irti!<br />
<br />
"Elämässä ei ole tärkeintä se, miten selvitä myrskystä, vaan miten osata tanssia."Annukkahttp://www.blogger.com/profile/07166685423895981423noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6809332447351397082.post-146628946584895702013-02-26T12:56:00.000+02:002013-02-26T13:28:40.725+02:00Onnellisuuden kaavaMikä tekee onnelliseksi? Mitä on onnellisuus? Ensin on muistettava, että onnellisuus ja hyvä onni ovat eri asioita.<br />
<br />
Muistan syksyltä surun vyöryt, joiden annoin vuotaa yli yksin autolla ajaessani. Muistan vain sen lohduttoman tunteen ja kaipuun: haluan olla taas onnellinen. Tuntui etten kestä sitä mustaa surua enää hetkeäkään. Auringon paistekin tuntui irvailulta ja korosti yksinäisyyttäni. Halusin, että minua rakastetaan taas. Että vain rakkaus tekisi onnelliseksi ja autuaaksi. <br />
<br />
Nyt ymmärrän, että minä ja vain minä vastaan onnellisuudestani. <br />
<br />
Onnellisuus koostuu pienistä asioista: 2-vuotiaan hauskoista oivalluksista, koiran kanssa edistymisestä agilityssä, pienentyneestä vaatekoosta, tanssimisesta, vapaudesta, auringosta. Se koostuu sellaisista asioista mihin itse valinnoillaan voi vaikuttaa ja siitä miten eteen tuleviin asioihin suhtautuu.<br />
<br />
En ymmärrä kateutta. Miksi ihmiset ovat kateellisia toisilleen? Eräs räppärikin sen on sanonut: Elämä on sitä mitä teet siitä. Jos haluat jotain - ota se tavoitteeksi ja toteuta! Niin-mutku -ajattelu ei vie mihinkään ja kateellisuus on vain signaali siitä, että jotain pitää tehdä.<br />
<br />
Pitää toki olla rehellinen itselleen ja tuntea rajansa. Mitä syytä on olla tai esittää jotain muuta? Minulla ei ole syytä olla mitään muuta kuin rehellisesti oma itseni, vaikka se ei varmastikaan minua aina imartele.<br />
<br />
Viimeinen, ja ehkä tärkein, elementti on olla itselleen armollinen. Pitää hyväksyä omat virheensä ja sen, että aina ei voi olla täydellinen. Pitää antaa itselleen edes tiskaamattomuuden anteeksi. <br />
<br />
Tätä asiaa ovat nyt muutkin pohtineet: <a href="http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Jokainen+on+itse+vastuussa+onnellisuudestaan/a1361770295884?ref=tf_iHSisboksi630&jako=29b01acb5515c10ae89f80a4bb17872a" target="_blank">Jokainen on itse vastuussa onnellisuudestaan</a> (Sami Sillanpää, HS)<br />
<br />
Kunpa sinäkin olisit onnellinen.Annukkahttp://www.blogger.com/profile/07166685423895981423noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-6809332447351397082.post-22815328287303773972013-02-06T20:49:00.001+02:002013-02-06T22:02:12.927+02:002-vuotias päivänpaiste<div dir="ltr">
Tunti sitten tuli kuluneeksi 2 vuotta siitä, että poikani näkin päivän valon. Minä sain elämääni samalla päivänpaisteen, valon.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Elämänsä ensimmäiset hetket hän vietti isänsä kanssa. Isä piti sylissä ja vaihtoi ensimmäiset vaipat, isä antoi lisämaitoa. Niihin muistoihin en pääse käsiksi enää. Siksi varmaan tämän päivän läheneminen painoi ja aattoilta varsinkin oli hyvin raskas. En osaa sanoin kuvata mikä tunne sen asian ympärillä pyörii, ehkä "Miksi? Miksei? Näkisitpä tämän." Siihen lisänä myös valtava vastuu ja tunne yksinäisyydestä meidän sairastaessa yhdessä pojan kanssa vatsatautia. Ja itsensä ruoskiminen siitä, että on surullinen, vaikka pitäisi iloita! </div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Se muuttui tänään. Olen tänään seurannut poikaani ja miettinyt miten iso hän jo onkin! Ja miten ylpeä hänestä olen.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Innoissaan hän tuli luokseni: "Tule katsomaan, tuliko hieno!" Lyijykynä kädessään. Niin ylpeänä hän esitteli seinäpiirustustaan ja kun kysyin "Mihin pitikään piirtää?" oli vastaus ykskantaan "Paperiin. Anna paperia!" Niin, ei äitikään voinut olla kuin ylpeä.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Minun on totuttava siihen, että kaikki talossa puhutut jutut eivät olekaan minulle, vaan osa leikkiä. Nykyään autot juttelevat keskenään: "Sitten sinne tuli susiautoja, menettekö piiloon?" tai "Mennäänkö nyt kauppaan? Joo, mennään vaan, Salama!"</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Me keräsimme leluja yhdessä, me leikimme yhdessä junaradalla. Me halasimme ja sylittelimme. Mikään ei anna energiaa niin, kuin hänen kanssaan yhdessä nauraminen. Se on synkronoitua. </div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj-DIJ2SRLy8JAoS7xYdoNjHSdJOGp0bkJoH0I6SkaggTWlP_Fli4b7_9Jo6KqI8IMvJxFtQXIPWM2acY0o260_4ANqyQ3yT_r9Da9GhH2TkpXHcwasdBvKiEetxtYo10wgdJtu-x0dGVys/s1600/IMG_20130206_012037.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"> <img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj-DIJ2SRLy8JAoS7xYdoNjHSdJOGp0bkJoH0I6SkaggTWlP_Fli4b7_9Jo6KqI8IMvJxFtQXIPWM2acY0o260_4ANqyQ3yT_r9Da9GhH2TkpXHcwasdBvKiEetxtYo10wgdJtu-x0dGVys/s640/IMG_20130206_012037.JPG" height="217" width="400" /> </a> </div>
Annukkahttp://www.blogger.com/profile/07166685423895981423noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6809332447351397082.post-38033340382791539662013-01-16T20:46:00.000+02:002013-01-16T22:03:25.961+02:00If Something Should Happen To Me<div dir="ltr">
Elokuun lopussa 2011 luin FB:stä tuttavani vaimon, kahden pienen lapsen äidin, kuolleen. Siis mitä? Ei minun ikäiseni nuoret vanhemmat ikinä kuole, paitsi maksimissaan elokuvissa? Ei niin voi tapahtua. Sitä oli hyvin vaikea uskoa. Kunnes minulle tuli syyskuun loppu.<br />
<br /></div>
<div dir="ltr">
Leskeksi jäänyt perheenisä onnistui luomaan surustaan todella kaunista musiikkia. Itseasiassa siitä prosessista syntyi yhtye End of August ja syksyllä julkaistu albumi The Deep Sleep.<br />
<br /></div>
<div dir="ltr">
Perheen tarina kerrottiin syyskuun alussa <a href="http://www.meidanperhe.fi/artikkeli/kasvatus/2075/isa_jai_yksin_lasten_kanssa_savelsi_levyn_enkeliva">Meidän Perhe</a> -lehdessä. Minullakin on tuo lehti. En ole avannut sitä sitten syyskuun. En ole myöskään kuunnellut kappaleita sitten syyskuun. En ennen kuin tänään.<br />
<br /></div>
<div dir="ltr">
Tämä tarina on silti ollut mielessäni todella usein. Aina se, että tiedän Petterin selvineen, on auttanut minua. Varsinkin suruni alussa mietin hyvin paljon EOA:n kappaleita ja tuota lehtiartikkelia.<br />
<br /></div>
<div dir="ltr">
Tänään sain FB:ssä (tietenkin) kutsun heidän keikalleen ja sinne menen ystäväni kanssa. Tätä hienoa musiikkia on päästävä kuulemaan! Päätin myös "kohdata pelkoni" ja kuuntelin kappaleen If Something Should Happen To Me. Se tuntuu sielussani saakka.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<iframe frameborder="no" height="166" scrolling="no" src="https://w.soundcloud.com/player/?url=http%3A%2F%2Fapi.soundcloud.com%2Ftracks%2F43309577&color=ff6600&auto_play=false&show_artwork=true" width="100%"></iframe>
<div dir="ltr">
<br />
<a href="http://www.facebook.com/endofaugustband" target="_blank">End of August Facebookissa</a></div>
Annukkahttp://www.blogger.com/profile/07166685423895981423noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-6809332447351397082.post-70397133421418965512013-01-12T21:02:00.001+02:002013-01-12T21:23:15.393+02:00Monologi<p dir="ltr">Some on minulle tärkeä. Ehkä tärkeämpi kuin pitäisi, se on oikeastaan selviytymiskeinon roolissa. Välillä tuntuu, että koko sosiaalinen elämäni on verkossa.</p>
<p dir="ltr">Syksyllä FB oli tärkeämpääkin tärkeämpi, kun sain surussani paljon tukea sieltä ja minun oli huomattavasti helpompaa kirjoittaa, kuin puhua ääneen.</p>
<p dir="ltr">Nyt rooli on muuttunut jonkin verran. Olen (osittain kauhukseni) huomannut, että julkaisen somessa sellaisia asioita, joita ennen olisin letkauttanut puolisolleni tai kysynyt hänen mielipidettään. Tuntuu, kuin ei olisi muuta väylää keskustella iltaisin toisen ihmisen kanssa. Toisaalta taas ihmissuhteiden ylläpito virtuaalisesti on huomattavasti vaivattomampaa minulle. Siitä minulla on huono omatunto.</p>
<p dir="ltr">Jos joku joskus ihmettelee miksi letkauttelen (itse)ironisia kommenttejani, sadattelen uhmaista lastani tai ihastelen laiskaa lauantaita, se johtuu siitä, että haluan jakaa sen teidän kanssanne. Toisen ihmisen kanssa. En yritä nyt olla alentuva tai marttyyri, mutta - kiitos ja anteeksi.</p>
Annukkahttp://www.blogger.com/profile/07166685423895981423noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6809332447351397082.post-91678777814081236242013-01-10T11:05:00.004+02:002013-01-10T11:07:58.518+02:00Kahta en vaihda<span class="userContent">Nyt otan elämänohjeeni Nemiltä ja Eleanor Rooseveltiltä. Nämä naiset ovat täysin eri maailmoista, mutta molemmat niin oikeassa! </span><br />
<br />
<blockquote class="tr_bq">
<span style="font-size: small;"><i><span style="font-family: Georgia,"Times New Roman",serif;"><b><span class="userContent">"Do what you feel in your heart to be right <br />- for you'll be criticized anyway."<br /> -Eleanor Roosevelt</span></b></span></i></span></blockquote>
<br />
Nemi Iltasanomissa:<a href="http://is11.snstatic.fi/img/978/1288530209544.jpg" target="_blank"> http://is11.snstatic.fi/img/978/1288530209544.jpg </a>Annukkahttp://www.blogger.com/profile/07166685423895981423noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6809332447351397082.post-47365386337302910012013-01-07T21:17:00.001+02:002013-01-07T21:34:20.944+02:006-0<p dir="ltr">Miksi ihmeessä kukaan haluaa omasta vapaasta tahdostaan olla yksinhuoltaja? Tämä on rankkaa. </p>
<p dir="ltr">Ehkä yksin lapsen hankkivat eivät tiedä paremmasta. Tai sitten tämä tuntuu näin rankalta, koska ennen sain jakaa vanhemmuuden. Tai ehkä lapsi on vasta alkanut koettelemaan vanhempaansa. </p>
<p dir="ltr">Poikani oli todella helppo vauva. Kuukauden päästä hän täyttää 2-vuotta. Jo nuorena opin Sinkkuelämää-sarjasta mitä tarkoittaa termi Terrible twos. </p>
<p dir="ltr">Referoin vähän tätä päivää:<br>
Kävin tänään ensimmäistä kertaa ennen töitä salilla ja olin huippuiloinen ja ylpeä itsestäni koko päivän. Innokkaana aloin jopa kokkaamaan ja kaikki oli hienosti siihen saakka, kunnes poika juoksi ruokapöytään, katsoi ruokaa ja totesi En syö. Okei. Ja muuten meillä ruokaa pitää edes maistaa. Huudon ja tunnin suostuttelun, jäähyttelyn ja lahjontayritysten jälkeen hän oli maistanut n. 2 lusikallista, lopettaen sanoihin En tykkää.</p>
<p dir="ltr">Lopulta minä olin niin voipunut, että makasin keittiön lattialla. Ihanainen tuli viereeni ja haki ensin itselleen ja sitten minulle tyynyn. <3 Makoilimme hetken siinä vieretysten. Lopulta nousin keittämään kahvia ja sanomattakin selvää oli, että poika kävi nappaamassa pöydältä leivän, jonka olin luvannut 1) kun ruoka on syöty 2) kun viisi lusikallista on syöty 3) kun kolme lusikallista on syöty. En jaksanut enää alkaa taistelemaan ja hävisin 6-0. </p>
<p dir="ltr">Ymmärrän hyvin, että oma tahto on itsetunnon perusta. Ymmärrän hyvin, että hän hakee rajojaan. Ja en ymmärrä. Tämä syömisasia on myös sitä, koska esim. päiväkodissa hän syö pääsääntöisesti kaikkea. En vain jaksa ymmärtää miten voikin Tahtoa noin paljon, että jaksaa vastustaa päivällistä ja melko kovapäistä äitiäänkin noin paljon ja kauan. Ja tokihan se harmittaa myös, että kerrankin, kun pojan ei tarvitsisi syödä jonkun muun äidin tekemää ruokaa, niin lapsi päättää jo ensinäkemällä, että ei syö. Minusta ruoka oli ihan hyvää.</p>
<p dir="ltr">Ei tässä voi kuin hengitellä syvään ja ehkä rukoilla korkeammilta voimilta vahvuutta jaksaa ja yrittää pysyä mahdollisimman tyynenä. Kyllä minä mielelläni tämän jonkun kanssa jakaisin.</p>
Annukkahttp://www.blogger.com/profile/07166685423895981423noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-6809332447351397082.post-71380316843563431502012-12-22T00:06:00.000+02:002012-12-22T00:21:07.133+02:00C'est la vieOlen jo miettinyt mitä uuden vuoden lupauksia teen. Luvattavia asioita tuntuu olevan paljon, mutta kaikilla on yhteinen nimittäjä.<br />
<br />
<b>Roomaan vuonna 2013 </b><br />
Olen haaveillut Roomaan matkustamisesta jo teinistä saakka, miksi olen odottanut n. 15 vuotta? Tosin fantasioin silloin nuorena kapinallisena, että menen Roomaan kuolemaan, mutta se ei todellakaan ole nyt tarkoitus. Päinvastoin. Minä aion elää.<br />
<br />
Isoin ja tärkein lupaukseni ensi vuodelle on, että nautin elämästä. Oikeasti elän. Jotta se onnistuu, minulla on kolme pääkohtaa joihin aion pureutua.<br />
<br />
<b>Nautin työstäni ja sen uusista haasteista</b><br />
Minulla on nyt mahdollisuus työssäni kehittyä ja kehittää aivan eri tavalla kuin ennen. Teen työtä jolla on merkitys, tuttua slogania lainatakseni. <br />
<br />
<b>Kasvan kasvattajana ja äitinä</b><br />
Yksinhuoltajuus on paljon haasteellisempaa ja kuluttavampaa kuin olin koskaan kuvitellut. Kaikki pitää suunnitella etukäteen ja miettiä mitä minäkin päivänä voi tehdä. On pakko karsia tekemisiä ja menoja, jotta voi oikeasti kiukutta ja järkevästi elää arki-illat pojan kanssa.<br />
<br />
Olen huomannut uhkailevani jäähyllä paljon. Liian paljon. Lisäksi olen huomannut helposti ärähtäväni ja pinnani kiristyvän jos asiat eivät suju sillä siunaaman sekunnilla niin kuin pitäisi. Ja miksi pitäisi? 2-vuotinen oppii ja imee tietoa innokkaasti, ihmettelee ja ihastelee. Se kaikki jää tekemättä jos vain ryntää paikasta A paikkaan B, koska pitää ehtiä lenkittämään koira ennen ruokaa. Kyllä kaiken ehtii ajallaan.<br />
<br />
Onneksi poikaa katsoessa nopeasti tajuaa katsovansa peiliin. Kaikki se miten käyttäydyn ja sanon asioita peilautuu poikaan todella herkästi. <br />
<br />
<b>Pidän huolta itsestäni</b><br />
Jotta voin pärjätä näiden edellisten asioiden kombinaatiossa, olen herännyt siihen, että minun on pidettävä itsestäni huolta ja jopa vaadittava asioita ihan vain minulle. En ole vain äiti, olen ihminen, nainen ja yksilö. Esimerkiksi minulle on ollut todella tärkeää, että pääsen pari kertaa viikossa salille. Se pitää kuntoani yllä, kehitän ja haastan itseäni. Todella pieni asia, mutta sitäkin arvokkaampi ja tärkeämpi henkisestikin.<br />
<br />
<br />
Yhteenveto: koska maailmanloppu ei tullutkaan tänä perjantaina, eikä aiemminkaan tänä vuonna, julistan ensi vuoden teemaksi Elämän.<br />
<br />Annukkahttp://www.blogger.com/profile/07166685423895981423noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-6809332447351397082.post-19806850022615266472012-12-19T11:49:00.002+02:002012-12-19T11:52:02.783+02:00Jouluksi rauha<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj5o_4cy57sZZaryjGIHCyogUO4Mle3JljJNqQrtAdYUHMAFpsZTE1X6GugluLOb8VTnp0CcsIyY8cx7LOPJ6-q-UWbax8ffKHI5J2kCjjcnSXFBuQhgGJbMECnSMdpH5e4Qd8KR31ukGOS/s1600/Joulukortti12.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj5o_4cy57sZZaryjGIHCyogUO4Mle3JljJNqQrtAdYUHMAFpsZTE1X6GugluLOb8VTnp0CcsIyY8cx7LOPJ6-q-UWbax8ffKHI5J2kCjjcnSXFBuQhgGJbMECnSMdpH5e4Qd8KR31ukGOS/s1600/Joulukortti12.jpg" height="640" width="359" /></a></div>
<br />
<br />
Tänä Jouluna minäkin aion rauhoittua, rauhoittukaa tekin. Kaikille oikein Hyvää ja Kaunista Joulua!Annukkahttp://www.blogger.com/profile/07166685423895981423noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6809332447351397082.post-51313878599664267452012-12-11T22:30:00.001+02:002012-12-11T23:30:32.663+02:00Uusi koti<p dir="ltr">Reilu viikko on asuttu uutta kotia. Tavarat ja tunteet ovat myllertäneet kunnolla.</p>
<p dir="ltr">Nyt kuitenkin tiedän olevani kotona. Tänään poikani iloitsi tunnistaessaan meidän kotioven: "Täällä on *****n koti!"</p>
<p dir="ltr">Tajusin tänään myös sen, että poika ei enää täällä ole heräillyt öisin. Ja jos onkin, niin nukahtanut heti uudelleen. Viime yönä hän jopa nukkui aamuun saakka omassa sängyssään! Ts. minäkin nukuin heräämättä!</p>
<p dir="ltr">Vasta tänään ymmärsin miten paljon vanha kotimme painoi pientä. Ja vihdoin minäkin nukun sängyssä. Olemme kotona.</p>
Annukkahttp://www.blogger.com/profile/07166685423895981423noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-6809332447351397082.post-58396959638605542032012-12-04T12:33:00.000+02:002012-12-04T12:33:06.741+02:00Italian StallionSe on Maranellon punainen. Se on Ferrarin veli ja Lancian serkku. Se on iso. Se on Fiat. Se ei toimi pakkasella.<br />
<br />
Minulla on nyt hyvin syviä tunteita tuota meidän rakasta farkku-oriitamme kohtaan. Tämä auto ei selvästikään ole tehty lyhyelle suomalaisnaiselle talvikäyttöön.<br />
<br />
Ensinnäkin, en yllä normaalilla harjalla harjaamaan edes tuon jättiläisen kattoa lumesta. Tarvitsen teleskooppivarren. Se auttaisi takkianikin pysymään puhtaana etulasia putsatessa. Onneksi sellaisia on olemassa. Kun vain muistaisin kurvata Bilteman kautta kotimatkalla.<br />
<br />
Samalla oikeastaan voisin kurvata autokaupan kautta ja vähintään uhkailla Fiatia vaihdolla. Mahtaisikohan se tepsiä? Toistaiseksi uhkailu on ollut äiti-ihmiselle verraton apukeino, muuta keinoa tuohon pirssiin minulla ei olekaan.. ;)<br />
<br />
Kyllähän Fiat hienosti hyrähtää käyntiin ja liikkuukin hienosti, mutta syystä taikka toisesta se monta kertaa ei yhtäkkiä otakaan kunnolla kaasua kun olisi tarvis esim. risteykseen hidastamisen jälkeen kiihdyttää. Ehkä orii ei haluaisi lainkaan mennä kylmällä satasta hitaampaa ja kiukuttelee sen takia?Annukkahttp://www.blogger.com/profile/07166685423895981423noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-6809332447351397082.post-47548425445533185252012-11-27T23:16:00.000+02:002012-11-27T23:45:01.387+02:00IhmenainenOlen saanut lähiaikoina lukea ja kuulla itsestäni mitä erikoisempia kommentteja. Minun on vaikea ymmärtää niitä.<br />
<br />
Perheneuvottelukeskuksen ihmiset (loistava palvelu seurakunnan järjestämänä vaikkei liity uskoon millään tavalla, tämän maksan mielelläni kirkollisveroina: <a href="http://www.tampereenseurakunnat.fi/perheneuvonta">www.tampereenseurakunnat.fi/perheneuvonta</a>) hämmästelivät maanantaisen ensitapaamisemme yhteydessä miten selkeästi jä hyvin minä kuvaan syksyn tapahtumia - faktoja sekä omia tunteitani. Itse epäilin sen varmaan johtuvan tekstinomaisesta ajatusten jäsentelytavasta <br />
<br />
Eräs tuttava kirjoitti minulle:<br />
<blockquote class="tr_bq">
Voimia sinulle pieni Nunnukka, rohkeutta ja sisua - mutta älä ole liian
sisukas. Rohkeutta myös heikkouteen ja väsymiseen, se ei vähennä meidän
blogisi lukijoiden arvostusta..</blockquote>
Äitinikin sanoi minulle heti suru-uutisen kuultuaan: "Nyt sinun ei tarvitse olla vahva." Ihmiset pelkäävät minun olevan vahva, tai liian vahva? Toki hämmensin jopa itseäni mieheni siunaustilaisuudessa lohduttamalla lohdutonta isoäitiäni: "Ei hätää, ei hätää."<br />
<br />
Näissä teksteissä näytän bittiavaruudelle syvän sisimpäni ja kipupisteeni, suruni ytimet. Osaa teksteistä en julkaise ikinä, ne ovat vain maailmankaikkeutta varten.<br />
<br />
Ystäväni kommentoi omassa blogissaan:<br />
<blockquote class="tr_bq">
A on minun sankarini, sillä hän on urhein ihminen, jonka tällä hetkellä
tunnen. Hän kantaa surunsa ja tuskansa selkä suorassa ja pystypäin. </blockquote>
Eräs kommentoi vasta perustettua blogiani:<br />
<blockquote class="tr_bq">
<span data-ft="{"tn":"K"}" id=".reactRoot[144].[1][2][1]{comment491681437532045_5555995}..[1]..[1]..[0].[0][2]"><span class="UFICommentBody" id=".reactRoot[144].[1][2][1]{comment491681437532045_5555995}..[1]..[1]..[0].[0][2]."><span id=".reactRoot[144].[1][2][1]{comment491681437532045_5555995}..[1]..[1]..[0].[0][2]..[0]">en voi kuin hämmästellä sitä sisukkuutta ja avoimuuttasi sisälläsi kaiken jälkeen!! Oot ihan uskomaton mimmi <3 Susta saa moni potkua, usko pois!!</span></span></span></blockquote>
Kaverinikin tokaisi kerran kahvipöydässä: "Sinä olet kyllä ihan Ihmenainen!"<br />
<br />
Miten niin? En pidä itseäni Ihmenaisena, sankarina, tai edes urheana. Välillä tuntuu jopa, että teenkö jotain nyt väärin? Pitäisikö minun menetellä toisin? Vaikka samaan hengenvetoon monet ovat sanoneet, että jokainen suree tavallaan.<br />
<br />
Olen todella iloinen ja onnekas, jos voin oikeasti antaa toisille voimaa. Voin tehdä jotain hyvää tämän kaiken keskellä? Haluan vain elää ja olla minä. Minä en osaa muuta.Annukkahttp://www.blogger.com/profile/07166685423895981423noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-6809332447351397082.post-42127158397343125192012-11-26T23:02:00.001+02:002012-11-26T23:02:11.068+02:00Sanaton tarina<iframe allowfullscreen="" frameborder="0" height="270" src="http://www.youtube.com/embed/sSwFxMLQltE?fs=1" width="480"></iframe>Annukkahttp://www.blogger.com/profile/07166685423895981423noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6809332447351397082.post-90790974917822552772012-11-23T21:02:00.000+02:002012-11-23T23:03:19.999+02:00Laihtumisenkin voi tehdä väärinEn olisi sitäkään ikinä voinut uskoa, että minua harmittaa, että olen laihtunut. Olen nimittäin laihtunut ihan väärällä tavalla.<br />
<br />
En ole mitään tuhottomasti laihtunut, mutta minulla oli vielä syyskuussa muutama raskauskilo jäljellä ja nyt olen alle "lähtöpainon." Olin käymättä salilla reilun kuukauden ja laihduin. Tosi hämmentävää, mutta tiedän, että se johtuu siitä, etten ole saanut syötyä tarpeeksi. Sinänsä tosi kiva, kun ne kilot ovat olleet tiukassa, mutta nyt ne ovat varmasti lähteneet myös lihaksista ja se on tosi surku.<br />
<br />
Tänään minulla oli tapaaminen personal trainerin kanssa. Teen itselleni ruoka- ja liikunta-aikataulun. Liikkumisen lisäksi opettelen syömään oikein. Aion tälläkin tavalla koittaa uusiutua ja alan pitämään itsestäni parempaa huolta. Ei rahka, puoli kupillista kinkkukiusausta + kaksi nakkia ja kaksi ruisvoikkaria oikein riitä päivän ruuaksi, vaikka pieni ihminen olenkin. Jos edes oppisin syömään vähän 5 kertaa päivässä.<br />
<br />
En kyllä ikinä olisi voinut kuvitella, että opettelen syömään enemmän. Todella outoa minulle, koska olen "niitä naisia," jotka pitävät itseään aina jostain kohtaa lihavina. Hyvä mieli tuli sentään siitä, että GoGon traineri sanoi minulle, ettei minun tarvitse laihtua. Hänkään ei oikein pitänyt ruokatottumuksistani...Annukkahttp://www.blogger.com/profile/07166685423895981423noreply@blogger.com0