Monet ihmiset ovat sanoneet minulle, että mieheni oli Hyvä. Niin kertakaikkisen Hyvä, että oli suorastaan Enkeli. Niin hän olikin. Ja on nyt.
Hän monesti mietti, että mitä niin pahaa hän on tehnyt, että on ansainnut itselleen niin pahan olon. Minä sanoin siihen, että "Niin kamalaa kuin se onkin, niin pahoja asioita tapahtuu hyvillekin ihmisille." Koska hän ei ollut missään nimessä paha. Hän kuitenkin kerran kertoi keksineensä mitä se olisi: "Olen ollut liian hyvä." Ja hän oli niin oikeassa. Emme koskaan voi ymmärtää, miten joku niin Hyvä voi olla niin pohjattoman surullinen.
Minulla on siihen ajatus silti. Mieheni kuunteli kaikkien huolet ja halusi auttaa kaikkia. Hän oli oikean elämän enkeli. Hän otti harteilleen kantaakseen koko maailman surut. Hän halusi, että kaikilla olisi hyvä olla. Hän oli niin empaattinen, että imi itseensä kaiken.
Ihmisenä hän ei jaksanut kuitenkaan sitä taakkaa kantaa, vaikka sitä yritettiin jakaa. Jos Enkeleitä on olemassa, niin mieheni on nyt sellainen. Toivon, että on. Hän kuoli äärimmäisen inhimillisellä tavalla, mutta, haluan uskoa, taivaallisesta (tai jopa jumalaisesta) syystä. Englanniksi sen sanoisi luontevimmin, for divine reason.
Tämä voi jonkun korvaan särähtää ja kuulostaa naivilta. Jopa romantisoidulta. Haluan ajatella silti näin, vaikka sekin minua kiukuttaa. Asioilla on monta eri sävyä ja vivahdetta, tämän halusin nyt jakaa maailmankaikkeudelle.
Kuten poikani asiaa käsittelee: "Iskä Taivaalla, Iskä Enkeli."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti